Talonrakentaminen

Vaahtolasista palamaton eristys kerrostalon yläpohjaan

Ekoeriste Oy on lämmöneristämisen erikoisosaaja, jonka avaimet käteen -palveluihin kuuluvat puhallusvillan asennukset, suurtehoimurointi, eristeiden poisto, eristämiseen liittyvät rakennustyöt ja erilaiset suurtehopuhallukset.

Nimensä mukaisesti Ekoeriste suosii työssään energiatehokkaita ja ekologisia ratkaisuja, kuten Foamit-vaahtolasia. Sitä käytettiin myös Kouvolassa toteutetussa eristysprojektissa, josta kertoo yrityksen toimitusjohtaja Toni Salstola.

Kouvolassa työkohteena oli 3-kerroksinen tiiliverhoiltu betonirakenteinen kerrostalo, jonka puiset kattorakenteet olivat kärsineet palovahingossa. Korjaustyössä lämmöneristeeksi valittiin vaahtolasi etenkin siksi, että materiaalin haluttiin kestävän korkeita lämpötiloja mahdollisen uuden tulipalon varalta.

– Ekoeristeen tehtävänä oli levittää Foamit-vaahtolasimurske lämmöneristeeksi rakennuksen yläpohjaan. Vanhat kattorakenteet oli purettu ja tulipalossa vaurioituneet pinnat putsattu ennen vaahtolasin asennusta, sanoo Salstola.

Puhallustyöt valmiiksi päivässä ja pölyttömästi

Koska uudet kattorakenteet asennettiin paikoilleen vasta eristystöiden jälkeen, oli yläpohjassa normaalia valoisampaa ja tilavampaa työskennellä. Projekti etenikin sujuvasti alusta asti, ja työt saatiin valmiiksi jo yhden työpäivän aikana.

– Foamit toimitti vaahtolasimurskeen työkohteeseen kippikuormana, ja puhallusautomme sijoitettiin puhallettavan materiaalin viereen työkohteen piha-alueelle. Sitten vaahtolasimurske imettiin puhallusauton säiliöön, josta se puhallettiin kerrostalon yläpohjaan puhallusletkua pitkin, kuvailee Salstola urakan työvaiheita.

– Yläpohjassa Ekoeristäjät levittivät vaahtolasimurskeen tasaiseksi eristekerrokseksi. Puhallustyön aikana käytettiin vesisumua, joka vähentää materiaalin pölyämistä asennustyön aikana.

Salstola korostaa, että asennuksenaikainen pölynhallinta on laadukkaan lopputuloksen kannalta ehdoton vaatimus. Sen ansiosta työskentelyolosuhteet pysyvät optimaalisina, eikä pöly häiritse muiden mahdollisten töiden samanaikaista toteutusta.

Foamit tuo tehoa työhön ja laatua lopputulokseen

Foamitissa yhdistyvät monet eri ominaisuudet, jotka edistävät työskentelyn sujuvuutta sekä lopputuloksen laatua, turvallisuutta ja ekologisuutta. Salstolan mukaan sen tärkeimpiä etuja muihin vastaaviin materiaaleihin verrattuna ovat uudelleen käytettävyys, tasalaatuisuus, keveys, hyvä kantokyky ja palamattomuus.

Salstola kehuu myös yhteistyötä Uusioaines Oy:n kanssa erinomaisen sujuvaksi.

– Toimitukset saapuvat aina ajallaan ja asiakaspalvelu on ammattitaitoista haastavienkin kysymysten kohdalla. Ekoeriste Oy suosittelee lämpimästi Foamit-vaahtolasimursketta, kun tavoitteena on saavuttaa laadukas eristys- tai kevennyskerros ekologisesti.

Ekoeriste esittelee Foamitia myös kotisivuillaan osoitteessa www.ekoeriste.com/vaahtolasi.


  • Foamit-vaahtolasimurske on nopea asentaa puhaltamalla.
  • Asennustyö ei vaikuta muihin rakennustöihin, sillä materiaali siirtyy kohteeseen puhallusletkua pitkin.
  • Materiaalin hyvä kantokyky mahdollistaa liikkumisen yläpohjassa ilman erillisiä kulkusiltoja.
  • Kouvolan projektissa Foamit voitiin asentaa paikoilleen jo ennen uutta vesikattorakennetta, ja se vähensi kiinteistön energiankulutusta jo rakennusaikana.
  • Kestävä vaahtolasi voidaan rakennuksen elinkaaren päättyessä käyttää uudelleen esimerkiksi kevennyskerroksena maanrakennuksessa.
Ota yhteyttä

Soita 050 432 5805 tai

Pyydä tarjous