Foamit Oyj (aiemmin Partnera Oyj) on tänään allekirjoittanut aiesopimuksen saksalaisen Reiling GmbH & Co. KG:n kanssa yhteistyöstä vaahtolasiliiketoiminnassa. Aiesopimuksen mukaan Foamit neuvottelee enemmistöosuuden hankkimisesta saksalaisen kiertotalousyrityksen Reilingin vaahtolasia valmistavasta tytäryrityksestä Veriso GmbH & Co. KG:sta.
Foamitin tavoitteena on saada noin 3 miljoonan euron alkusijoituksella yli 50 prosentin omistusosuus yhteisyrityshankkeesta, Reilingin jäädessä yhteisyrityksen toiseksi omistajaksi. Yhteisyrityshanke sisältää Verison ja sen nykyiset kaksi vaahtolasitehdasta sekä uuden rakennettavan vaahtolasitehtaan. Osapuolten tavoitteena on allekirjoittaa yhteisyrityshankkeen toteuttamiseen liittyvät sopimukset maaliskuun 2026 loppuun mennessä.
Yhteistyön tavoitteena on kehittää ja laajentaa Verison nykyisten tuotantolaitosten vaahtolasituotantoa ja rakentaa kokonaan uusi vaahtolasitehdas Saksaan. Yhteisyrityshanke luo Foamitille nopean laajentumismahdollisuuden Keski-Euroopan markkinoille.
Verison liikevaihto on tällä hetkellä noin 6 miljoonaa euroa ja se valmistaa vaahtolasia kahdessa tuotantolaitoksessa, tuotantokapasiteetti on noin 100 000 kuutiometriä. Suunnitelmana on kehittää ja laajentaa Verison nykyisiä tuotantolaitoksia, sekä rakentaa kokonaan uusi tehdas olemassa olevalle tonttikiinteistölle.
Foamit ja Reiling myös tutkivat mahdollisuuksia lisätä yhteistyötä kierrätysliiketoiminnassa Pohjoismaissa.
Saksasta muualle Keski-Eurooppaan
Verison hankinta ja tuotantokapasiteetin kasvattaminen luovat Foamitille hyvän perustan avata markkinat Saksaan nopeasti. Lisäksi tavoitteena on vaahtolasin vienti Saksasta muualle Keski-Eurooppaan. Vähäpäästöisesti kierrätysmateriaaleista tuotettu vaahtolasi tarjoaa ympäristöystävällisen vaihtoehdon erilaisiin infra- ja talonrakennushankkeisiin verrattuna tällä hetkellä yleisesti käytössä oleviin esim. muovipohjaisiin tuotteisiin.
”Yhteistyö Reilingin kanssa tarjoaa Foamitille erinomaisen mahdollisuuden liikevaihdon kasvattamiseen lähivuosina. Yhteisyrityshanke Saksassa ja lisäksi jo toteutunut uuden kapasiteetin käyttöönotto Norjassa sekä pienten vaahtolasijakeiden tuotantokapasiteetin kasvattamisinvestointi Suomessa edistävät kasvutavoitteemme saavuttamista”, Foamitin toimitusjohtaja Erja Sankari toteaa.
”Foamit on Reilingille pitkäaikainen yhteistyökumppani ja keskinäinen luottamuksemme on hyvä perusta uudelle yhteistyöhankkeelle. Meille vaahtolasituotanto on ollut yksi laajan kierrätysliiketoimintamme osa-alueista. Uskon Foamitin tuovan Verison kehittämiseen kaivattua vahvaa teknologiaosaamista ja kykyä kehittää toimintaa edelleen”, Reilingin toimitusjohtaja Tom Reiling.
Reiling GmbH & Co. KG on saksalainen perheyritys ja kierrätyksen asiantuntija, joka palvelee ensisijaisesti teollisuuden, kaupan ja kuntasektorin asiakkaita. Reiling on yksi lasinkierrätyksen markkinajohtajista Euroopassa ja se kierrättää myös muun muassa muovipulloja, aurinkopaneeleita ja puutavaraa. Reilingillä on 12 tuotantolaitosta Saksassa ja useita yksiköitä Alankomaissa, Tanskassa, Ruotsissa ja Puolassa. Sen liikevaihto vuonna 2024 oli noin 220 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskenteli 690 henkilöä.
Lisätietoja
Foamit Oyj
Erja Sankari, toimitusjohtaja
puhelin: +358 40 731 6539
sähköposti: erja.sankari@foamitgroup.com