Infrarakentaminen

Foamit keventää Keski-Pasilan uutta katua

Maistraatinportin jatkeeksi rakennettava uusi Firdonkatu on osa Keski-Pasilan uutta liikenneväyläinfraa, jota tarvitaan jättimäisen Tripla-rakennushankkeen tueksi. Firdonkatu on perustettu paksulle savikolle, jonka painumien torjumiseksi tarvittiin kevennerakennetta. Foamit-vaahtolasimurske oli tähän rakenteeseen selkeä valinta.

Firdonkatu on yksi osa Pasilan uutta keskustakorttelia, jonka pääosan muodostaa kauppakeskuksesta, uudesta rautatieasemasta sekä toimistorakennuksista ja asuinkerrostaloista muodostuva kokonaisuus. Koko hanke maksaa yhteensä yli miljardin ja valmistuu 2020-luvun alussa. Vanhalle ratapiha-alueelle rakennettavasta Firdonkadusta Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta teki päätöksen jo elokuussa 2014. Koska maaperä alueella on geoteknisesti erittäin vaativaa, suunnitteluun tarvittiin pätevyytensä osoittaneet, parhaimmistoon kuuluvat asiantuntijat.

Siirtymärakenne Foamitilla

Ramboll Finland Oy on ollut mukana Triplan geoteknisessä suunnittelussa alusta alkaen: siitä alkaen, kun Keski-Pasilaan kaivettiin miljoonan kuutiometrin monttu. Sen suunnittelu oli Triplan ja uuden kadun geoteknisestä suunnittelusta vastaavan Petri Tyynelän mukaan kaiken kaikkiaan erittäin vaativa tehtävä.

Geotekniikan ammattilaista on tarvittu sen jälkeen kaikissa Triplan vaiheissa, viimeksi Firdonkadun suunnittelussa.

”Kyseessä on siirtymärakenne, jossa paalulaatan varaan perustettu katuosuus päättyy. Ilman Foamit-kevennettä katurakenteen painumaerot olisivat arviolta 100 millimetriä, mikä on tietenkin aivan liikaa. Keventämällä rakenne vaahtolasimurskeen avulla siirtymärakenne saadaan liikenneturvalliseksi ja teknisesti toimivaksi”, kertoo Triplan ja uuden kadun geoteknisestä suunnittelusta vastaava Petri Tyynelä Ramboll Finland Oy:stä.

Tyynelä kertoo vaahtolasimurskekeventeen olleen hänelle selkeä valinta Firdonkadun rakennetta suunniteltaessa.

”Tässä materiaalissa on monia hyviä puolia sekä geoteknisen toimivuuden että työmaa-asennuksen näkökulmasta. Materiaalia pystyy helposti tiivistämään ja se kestää hyvin päällä liikkumisen”, hän toteaa.

Firdonkatu, kuten koko Triplaa urakoivan YIT:n näkökulmasta Firdonkadun rakentaminen on ollut erittäin vaativa sekä rakennuspaikan että rakentamisolosuhteiden takia. Firdonkadun kautta kulkee suurin osa työmaan logistiikasta. Valmistuessaan Firdonkatu tulee olemaan kevyenliikenteen sisäänkäynti Triplaan ja autoilijoiden toinen sisäänkäynti Triplan pysäköintilaitokseen.

”Vaahtolasin käyttö työmaalla on ollut helppoa. Lisäksi suuret kuormakoot ovat olleet työmaan kannalta ihanteellisia vilkkaasti liikennöidyillä kulkuväylillä”, kertoo projektipäällikkö Aapo Urjanheimo YIT:ltä.

Lataa artikkeli (pdf-tiedosto)

Ota yhteyttä

Soita 050 432 5805 tai

Pyydä tarjous