Kiertotaloutta tukemassa – lasi liikkuu liukkaasti

Foamitia ajetaan pienempiä määriä säkkitavarana muun muassa kuluttajakauppaan.

Uusioaineksen kuljetukset vaativat tarkkuutta aikatauluissa, nopeaa reagointikykyä asiakastilauksiin sekä puhtautta kuljetuskalustolta. VR Transpoint ja Transitar hoitavat kuljetukset aina parhaiten soveltuvalla kalustolla.

Uusioaines Oy on lasin keräykseen ja jalostamiseen erikoistunut kiertotalousyritys. Yhtiö myy kierrätyslasia lasiteollisuuden raaka-aineiksi sekä valmistaa Foamit-vaahtolasimursketta.

Kierrätyslasista prosessoitua Foamitia käytetään infra- ja talonrakentamisessa. Talonrakennuksessa se soveltuu esimerkiksi perustamistöihin, sisäpuolisiin täyttöihin, yläpohjien eristeeksi sekä routasuojaukseksi. Katu-, tie- ja maarakentamisessa se on kevyt ja vettä läpäisevä materiaali maan täyttöihin ja muotoiluun. Ekologinen kierrätystuote korvaa esimerkiksi perinteisiä kevytsoratuotteita.

– Tuoteportfolio on siinä mielessä aika yksinkertainen, että tuotetta myydään raekoon mukaan eri tarpeisiin ja käyttökohteisiin, kertoo asiakaspalvelukoordinaattori Hanna Julin.

Uusioaines Oy, ruotsalainen Hasopor Ab sekä norjalainen Glasopor As kuuluvat kaikki Foamit Groupiin. Ne ovat yhdessä Euroopan johtava vaahtolasivalmistaja.

Foamitin kuljetuksista vastaavat yhteistyössä VR Transpoint ja Transitar. Molemmat ovat hoitaneet Uusioaineksen logistiikkaa jo vuosia, ja yrityskaupan myötä työtä tehdään nyt yhdessä koordinoiden.

Huipputarkkaa aikataulutusta

– Foamit on keveytensä vuoksi tuote, joka vaatii isoja lavakokoja, jotta sitä voidaan kuljettaa tehokkaasti mahdollisimman suuria kuutiomääriä, sanoo Uusioaineksen logistiikasta vastaava Vesa Simola.

Toinen keskeinen vaatimus on aikataulujen tarkkuus. Vaikka infratyömaat ovat isoja ja voivat kestää vuosia, Foamitia tarvitaan tietyissä vaiheissa, juuri oikeaan aikaan. Tarve voi tulla hyvinkin nopeasti. Silti aikaikkunoissa on pysyttävä, jotta tarkasti aikataulutetut projektit etenevät suunnitelmien mukaan.

– Purkuajat työmailla on kellotettu tarkasti, ja autojen täytyy olla paikalla täsmällisesti niiden mukaan, Simola sanoo.

Foamitia ajetaan pienempiä määriä säkkitavarana muun muassa kuluttajakauppaan – joko rautakauppoihin tai suoraan omakotityömaiden uudis- tai saneerauskohteisiin.

”Purkuajat työmailla on kellotettu tarkasti”

– Toimitukset asiakkaan työmaalle ovat haasteellisia kohteita usein työmaiden pienen koon ja sopivan purkukaluston vaatimusten takia. Työmaalla saattaa olla myös samanaikaisesti muita tavarantoimittajia, joten toimitusaika voi olla hyvinkin tarkkaan sovittu, Hanna Julin sanoo.

Kahden kuljetusmallin taktiikka

Kuljetusten työnjako määräytyy kohteen ja autokaluston mukaan. VR Transpoint vastaa säännöllisemmästä säkkiliikenteestä, Transitarin vastuulla on taas irtotavara ja kuljetukset esimerkiksi Ruotsiin.

– Yhdessä meillä on palvelukykyä ja kapasiteettia, ja pystymme tarjoamaan Uusioainekselle kattavan yhden luukun palvelukonseptin, sanoo VR Transpointin myyntipäällikkö Pasi Marttila.

Transitarin reagointikykyä tarvitaan nopeisiin, jopa seuraavaksi päiväksi tapahtuviin työmaatilauksiin. Se on iso toimija Ruotsin suuntaan – siitä kertoo myös laivayhtiöiden suhtautuminen kiireellisiin tarpeisiin.

”Yhdessä meillä on palvelukykyä ja kapasiteettia”

– Teemme hyvää yhteistyötä laivayhtiöiden kanssa, ja autoillemme löytyy tilaa ja kaistametriä laivoista usein lyhyelläkin varoitusajalla, sanoo Transitarin kuljetuspäällikkö Pasi Arajärvi.

Foamitin lisäksi VR Transpoint ajaa vientisatamiin myös Uusioaineksen lasimursketta. Sieltä murske jatkaa matkaansa lasiteollisuuden raaka-aineeksi.

Marraskuun kvartaalipalaverissa keskusteltiin myös tulevista kehityshankkeista. Kuvassa vasemmalta Uusioaineksen logistiikasta vastaava Vesa Simola, VR Transpointin myyntipäällikkö Pasi Marttila ja kuljetuspäällikkö Olli Lehtinen sekä Transitarin kuljetuspäällikkö Pasi Arajärvi.

Tavara ja tieto kulkevat

VR Group osti kierrätysmateriaalien logistiikkaan erikoistuneen Transitarin kesäkuussa 2021. Yrityskaupan jälkeen on opittu paljon uutta: iso emoyhtiö on tuonut Transitarin toimintaan systematiikkaa, ja VR Transpoint on saanut puolestaan lisää ketteryyttä ja reagointikykyä.

Kahteen hieman erilaiseen toimijaan perustuvassa konseptissa vahvuuksina ovat nopeus ja joustavuus.

”On tärkeää, että kommunikointikanavat ovat koko ajan auki”

– Koska molempien kanssa on tehty yhteistyötä ennenkin, muutos ei näkynyt meillä mitenkään. Samat henkilöt hoitavat niin irtotavara- kuin säkkipuolen kuljetuksia ja palvelu toimii niin kuin ennenkin, Uusioaineksen Vesa Simola sanoo.

– Toiminta on meillä usein hektistä ja kuljetusten on toteuduttava juuri oikein. Ne ovat hoituneet aikaisemminkin ja hoituvat edelleen nopeasti ja mutkattomasti, täydentää Hanna Julin.

Yhteistyön tärkein edellytys on hyvä yhteydenpito.

– On tärkeää, että kommunikointikanavat ovat koko ajan auki. Kynnys ottaa yhteyttä onkin matala ja sen tärkeys korostuu poikkeustilanteissa. Meillä on hyvät yhteiset pelisäännöt, joiden mukaan toimitaan.

Kehitystyö on jatkuvaa

Toimintaa Uusioaineksen sekä VR Transpointin ja Transitarin kesken kehitetään päivittäisessä työssä, mutta myös säännöllisissä palavereissa kvartaaleittain.

Tällä hetkellä suunnitelmissa on ottaa käyttöön VR Transpointin Logistics360-palvelu koko laajuudessaan. Verkkopohjaisen palvelun kautta voi muun muassa hoitaa tilaukset, seurata kuljetuksia reaaliaikaisesti sekä saada raportteja.

Vähän aikaa sitten tehtiin myös säkkitavaran lastauskatselmus, jossa tarkasteltiin työvaiheita ja uudistettiin ohjeistuksia.

– Uusioaines ottaa hyvin vastaan kehitysehdotuksia. Jos meidän kuljettajamme löytää kehitettävää esimerkiksi heidän piha-alueeltaan, Uusioaines kantaa vastuunsa eikä jätä meitä oman onnemme nojaan, Marttila hymyilee.

VR Transpointin ja Transitarin vinkkelistä katsoen yhteistyö toimii.

– Uusioaineksella kunnioitetaan sopimuksia ja halutaan, että kaikki on paperilla. He ovat tarkkoja ja vaativia, mutta samalla reiluja ja arvostavat yhteistä kehittämistä. Tästä kaikesta on syntynyt hyvä luottamus, Pasi Marttila sanoo.

Lähde: Artikkeli julkaistu alunperin linked.fi:ssä

Ota yhteyttä

Soita 050 432 5805 tai

Pyydä tarjous