Kohti kestävää logistiikkaa – kuljetusten kehittäminen ympäristön ehdoilla

Miten kuljettaa satoja tuhansia kuutiometrejä materiaalia mahdollisimman vähillä ympäristövaikutuksilla? Tätä kysymystä Foamit Group ratkoo jatkuvasti kehittäessään vaahtolasimurskeen ja raaka-aineiden kuljetuksiaan entistä kestävämmiksi.

Kumppanit sitoutuvat vastuullisuuteen

Tehokas logistiikka vaatii monipuolisia ratkaisuja. Suomessa Uusioaines luottaa sekä omiin että kumppaneiden rekkoihin ja hyödyntää Itämeren alueen kuljetuksissa laivarahtia. Ruotsissa kumppanien valintaa ohjaavat tiukat ympäristökriteerit: kaluston on oltava vähintään Euro 6 -päästöluokituksen mukaista ja optimoitu monin tavoin juuri vaahtolasimurskeen kuljetukseen. Lisäksi lyhyet välimatkat ovat tärkeitä – näin vältetään turhia ajoja ja tyhjiä kilometrejä.

Kevyt materiaali – pienempi hiilijalanjälki

Tiesitkö? Vaahtolasimurskeen keveys tuo merkittäviä ympäristöetuja kuljetuksiin. Kuutiometri mursketta painaa vain noin 200 kg, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhdellä rekkalastilla voi kuljettaa jopa 150 – 180 kuutiometriä materiaalia. Verrattuna esimerkiksi kevytsoraan, tämä vähentää huomattavasti tarvittavien kuljetusten määrää – ja samalla sekä polttoaineen kulutusta että päästöjä.

Älykkäät järjestelmät optimoivat reitit

Tehokas kuljetus on paljon muutakin kuin täysiä kuormia. Suomessa käytössä oleva edistyksellinen optimointiohjelmisto seuraa jokaista ajoneuvoa ympäri vuorokauden ja suunnittelee reitit tarkasti. Näin minimoidaan tyhjänä ajaminen ja maksimoidaan kuljetusten hyötysuhde.

”Forssan tuotantolaitoksen ja sataman välinen liikenne on hyvä esimerkki tehokkaasta logistiikasta”, kertoo Uusioaineksen Operations Manager, Pasi Mäntynen. ”Kun viemme vaahtolasimursketta Naantalin satamaan, tuomme paluukuormassa tuotannon raaka-ainetta takaisin. Näin sama matka palvelee kahta tarkoitusta.”

Samaa periaatetta sovelletaan myös Ruotsissa. ”Vaahtolasimursketta asiakkaille kuljettavat rekkamme tuovat paluumatkalla kierrätyslasia Svensk Glasåtervinningille”, kertoo Ruotsin Hasoporin CEO Daniel Ellison. ”Tämä nostaa kuljetustemme täyttöastetta merkittävästi.”

Katse tulevaisuudessa

Kehitystyö jatkuu aktiivisena kaikissa Foamit Groupin toimintamaissa. Tulevaisuuden ratkaisuina nähdään esimerkiksi kaasurekat, joiden polttoaineenkulutus on jopa 30 % pienempi kuin perinteisten diesel-rekkojen. Ruotsissa otetaan jo ensimmäinen konkreettinen askel: tavoitteena on siirtyä täysin HVO 100 -biopolttoaineeseen kaikissa kuljetuksissa vuoden 2025 alussa.

Haasteita riittää edelleen. Biopolttoaineiden käyttö tuo lisäkustannuksia, eikä sähkörekkojen tekniikka ole vielä riittävän kehittynyttä painaviin kuljetuksiin pitkille matkoille. Foamit Group jatkaa kuitenkin määrätietoisesti kohti yhä ympäristöystävällisempää logistiikkaa – yksi kuljetus kerrallaan.

Ota yhteyttä

Soita 050 432 5805 tai

Pyydä tarjous