Rakentamista luonnon ehdoilla

Suomalaisarkkitehti Marco Casagrande rakentaisi mieluiten niin, että luonto kelpuutetaan kanssasuunnittelijaksi. Suurinta osaa nykyrakentamisesta hän pitää teollisena harhana. Foamitin lasimurske on näkyvässä roolissa Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta Onoman kesänäyttelyssä, jonka kuraattorina ja näyttelyarkkitehtina Casagrande toimii.

Marco Casagrande on yksi Suomen tunnetuimmista nykyarkkitehdeista ja ympäristötaiteilijoista. Hän on esitellyt töitään useaan otteeseen Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa, opettanut ja rakentanut Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa sekä toiminut professorina muun muassa Bergenin arkkitehtuurikoulussa Norjassa. Hänellä on parhaillaan kaksi arkkitehtuurin professuuria Ukrainassa. Vuonna 2015 hänelle myönnettiin Unescon ja Locus-säätiön kansainvälinen kestävän arkkitehtuurin palkinto. Fiskarsin Kaste-näyttely vie hänet lähelle kotia: Karjaalla asuva Casagrande käy Fiskarsin ruukissa viikoittain ja tuntee paikan ja sen taiteilijayhteisön läheltä.

Marco Casagrande, arkkitehti ja ympäristötaiteilija

Ei ole muuta todellisuutta kuin luonto

Casagrandea ei tarvitse kauan haastaa, ennen kuin keskustelu kääntyy isoon aiheeseen. ”Suurin osa rakentamisesta on itse asiassa saastetta. Me kuvitellaan, että on pakko tehdä näin, mutta se on teollinen harha”, hän sanoo. Väite kuulostaa kovalta arkkitehdin suusta, mutta sen takana on johdonmukainen ajattelu, joka tiivistyy yhteen lauseeseen: ei ole muuta todellisuutta kuin luonto. Casagrandelle se tarkoittaa sitä, että luonto pitäisi ottaa rakentamisessa kumppaniksi – kanssasuunnittelijaksi – eikä esteeksi, jota vastaan rakennetaan. Jokaisessa kohteessa hän etsii paikallista tietoa: ihmisen vuosisataista taitoa sopeutua juuri kyseiseen ympäristöön.

Mitä luonto merkitsee rakentajalle, joka työskentelee betonin, teräksen ja lasin kanssa? Casagrandelle kyse on ennen kaikkea rakennuksen roolista. Liian usein rakennus mielletään suojaksi, joka sulkee luonnon ulkopuolelle. ”Usein ajatellaan, että rakennus on betoninen möykky ja ihminen on siellä sisällä”, hän kuvaa. ”Minä ajattelen, että rakennus on välittäjä. Totta kai se tarjoaa suojaa, mutta samalla se yhdistää sisällä olevan ihmisen ympäröivään luontoon.”

Lasilla on monta elämää

Ajattelu kärjistyy materiaaleissa. Casagrande on toivonut, että Suomessa rakennettaisiin nykyistä enemmän puusta, koska raaka-aine kasvaa meillä käytännössä nurkan takana. Hän ei silti tyrmää teollisia materiaaleja sellaisenaan – ratkaisevaa on, kiertääkö materiaali vai päättyykö sen elämä yhteen käyttökertaan. Juuri tästä syystä Casagrande halusi Kaste-näyttelyyn keskeiselle paikalle, teosten rinnalle, Foamitin kierrätyslasista valmistamaa lasimursketta noin 30 000 kiloa. Se ei jää näyttelyssä taustalle, vaan nostaa teoksia esiin. Samalla se kiteyttää arkkitehdin ajattelun kiertotaloudesta: kierrätetyssä lasissa on hänen mukaansa eräänlaista puhtautta, samaa läsnäoloa kuin taiten puhalletussa lasiesineessä.

”Lasimurske on lohdullisin teollinen tuote, jonka tiedän”, hän sanoo. Casagrande vertaa lasin kiertoa veden kiertokulkuun: joesta jääksi, mereen ja takaisin sulaksi. Hiekkaan lisätään energiaa, ja syntyy läpinäkyvä pinta – kuin jäätynyttä plasmaa. Kun lasi murskataan, energia vapautuu ja materiaali on jälleen valmis jatkamaan kiertokulkuaan. Lasi on yksi harvoista teollisista tuotteista, jonka voi kierrättää käytännössä loputtomiin, ja juuri tuo sataprosenttinen kierto tekee siitä Casagrandelle niin luonnollisen.

Entä mihin suuntaan rakentaminen on menossa? Casagrande uskoo, että keskitetty infrastruktuuri – energia, vesi, kaikki – alkaa vähitellen murtua, koska se ei yksinkertaisesti ole kestävää. Kun niin käy, vastuu palautuu lähemmäs ihmistä itseään. ”Sitten aletaan pitää herkemmin huolta ympäristöstä ja rakennetusta ympäristöstä.”