Ylöjärven Kiviset Oy on kunnostanut maantie 140:n kävely- ja pyörätietä vajaan 8 kilometrin matkalta. Tärkeäksi tuki- ja kevennemateriaaliksi valikoitui Foamit-vaahtolasimurske.
Uudellamaalla toteutettava maantie 140:n jalankulku- ja pyöräilyväylän kunnostus- ja parannushanke käynnistyi syyskuussa 2023. Työkohteena on Vantaalle ja Sipooseen sijoittuva lähes 8 kilometrin väyläosuus, joka ulottuu Vantaan Hakunilan Kyytitieltä Nikinmäkeen maantielle 152 saakka.
Tieosuuden ongelmana ovat olleet päällysteen rikkoutuminen sekä tierakenteen painaumat ja kuoppaisuus. Kunnostushankkeella parannetaan kevyen liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta korjaamalla tierakennetta, leventämällä koko väylää sekä lisäämällä siihen keskiviiva ja ajokaistanuolet. Samalla parannetaan maantie 140:n risteysalueiden ajoradan liikenneturvallisuuskohteita, korjataan kaiteiden puutteita ja uusitaan tieosuuden valaistus myös ajoradan osalta.
Rakennushanke toteutetaan yhteishankintana ELY-keskuksen, Sipoon kunnan, Vantaan kaupungin ja Fintraffic Tie Oy:n kesken. Rakennussuunnitelman on tehnyt A-Insinöörit Oy, ja työmaan pääurakoitsijana toimii Ylöjärven Kiviset Oy. Töiden on määrä valmistua lokakuun 2024 loppuun mennessä.
”Foamitin ominaisuudet sopivat tähän kohteeseen hyvin. Sen etuna on hyvä kantavuus ja se pysyy hyvin kasassa, mikä tekee asentamisesta helppoa ja sujuvaa.”
Vaahtolasi piti pintansa hankkeen haastavimmassa paikassa
Tieprojektissa työmaapäällikkönä toiminut Jari Rutanen kertoo, että kyseessä on Ylöjärven Kiviset Oy:lle melko tyypillinen infrarakennushanke, johon liittyy tavanomaisia
maarakennustyömaan toimintoja, kuten louhintaa, kadunrakennusta ja levennysrakenteita.
– Vanha tierakenne kunnostetaan täysin uudeksi. Se oli päässyt painumaan aika paljon. Tuki- ja kevennysrakenteena on käytetty Foamit-vaahtolasimursketta, jonka avulla tien rakenne pyritään saamaan pysymään paremmin muodossaan.
Vaahtolasia hyödynnettiin hankkeessa Myyräksensuon kohdalla, jossa pohjatutkimusten perusteella tierakenteen keventämiselle oli erityistä tarvetta. Tämä tieosuus olikin Rutasen mukaan projektin haastavin. Suolla pohjamaan kantavuus oli luonnollisesti todella heikko, ja rakentajien oli operoitava vetisessä ympäristössä märän maaperän kanssa.
– Vaahtolasia ei tässä tapauksessa voitu kipata tavalliseen tapaan suoraan rakenteeseen vaan sitä siirrettiin kohteeseen pyöräkuormaajalla ja kaivurilla. Suon kanssa painittiin puolitoista kuukautta, mutta asennus sinänsä sujui ja onnistui vaahtolasilla hyvin, kertoo Rutanen.
Foamitia levitettiin noin 800 metrin matkalle melko tasaisena ja ohuena kerroksena yhteensä noin 2300 kuutiota.
– Foamitin ominaisuudet sopivat tähän kohteeseen hyvin. Sen etuna on hyvä kantavuus ja se pysyy hyvin kasassa, mikä tekee asentamisesta helppoa ja sujuvaa, toteaa Rutanen.
Täsmälliset toimitukset työmaalle
Vaahtolasi on Kiviset Oy ennestään tuttu materiaali, jota on käytetty useissa kohteissa ja tyypillisesti juuri tierakenteissa. Joskus haasteena on se, että kevennysrakennetta tulee paljon ja sitä joudutaan paikan päällä siirtelemään.
– Toisaalta teimme esimerkiksi juuri Järvenpäässä toista työmaata, johon vaahtolasia otettiin käytännössä kaksi rekallista päivässä. Siellä putkikaivantoon rakennettava kerrospaksuus oli niin syvä, että vaahtolasia tarvittiinkin enemmän – ja sitä saatiinkin onneksi kerralla hyvä määrä.
Foamitin toimitukset saavat muutenkin Rutaselta kiitosta.
– Vaahtolasia on saatu työmaalle täsmällisesti ja ajallaan, juuri siten kuin sitä on tarvittu. Kuljetusten vuoksi ei ole aiheutunut ylimääräisiä viiveitä.