Talonrakentaminen

Vaahtolasi yleistyy kerrostalotyömailla

Infrarakentamisessa jo aiemmin vakiintunut Foamit-vaahtolasimurske on lyömässä vahvasti läpi myös talonrakentamisen keventeenä ja lämmöneristeenä. Esimerkiksi YIT Rakennus Oy:n kerrostalotyömaalla Mankkaalla urakoitsija on päätynyt Foamitiin uutena vaihtoehtona perinteisille ratkaisuille.

Asuinrakentamisessa yleinen KVR-malli merkitsee sitä, että viime kädessä urakoitsija itse määrittelee, millaisia materiaaleja ja teknisiä ratkaisuja se haluaa kohteessaan käyttää, suunnittelijan asiantuntemusta toki hyödyntäen. Nykyisin omarahoitteinen rakentaminen merkitsee yhä vastuullisempaa suhtautumista rakenteiden ja koko rakennuksen säilymiseen hyvässä kunnossa koko suunnitellun käyttöiän ajan.

Meillä tulee projektiryhmissä käsitellyksi myös ympäristönäkökulma. Suhtaudumme myönteisesti tuotteisiin, jotka edistävät kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Vaahtolasimurske kuuluu tällaisiin tuotteisiin. Kun se lisäksi on ensikokemustemme valossa erittäin toimiva tuote teknisesti, näkisin erittäin todennäköisenä, että sen käyttö tulee yleistymään kohteissamme.

YIT:n Rakennus Oy:n vastaava työnjohtaja Juha Muukkonen

Yli 20 vuoden kokemuksen asuinrakennustyömaiden työnjohdossa hankkineena Muukkonen on edennyt tässäkin tapauksessa askel askeleelta, ensin käyttökokemuksia hankkien. Asunto Oy Klovinkukkulan työmaalla Foamitin käyttötarkoitus on toimia väestösuojan betonikaton täyttönä.

”Ensin olimme aikeissa käyttää sepeliä, mutta päädyimme Foamitiin siirron ja levityksen helppouden sekä hyvän kantavuuden ansiosta. Foamitin käyttö edistää myös ympäristötavoitteitamme, valitsimme sen,” Muukkonen kertoo.

Tunnissa valmista

Klovinkukkulan kerrostalotyömaalla Foamitin asennuspäivänä vallitsi reipas pakkaskeli. Anpe Oy:n vaahtolasinkuljetus- ja pumppuauto oli paikalla jo aamukahdeksalta. Pumppauksen valmisteluun kului runsaista miinusasteista huolimatta vain tovi, ja kun pumppauksen vauhtiin oli päästy, valmista rakennekerrosta syntyi nopeasti.

”Olin varannut mielessäni asennuksille muutaman tunnin. Tehollinen asennusaika taisi jäädä lopulta alle tuntiin. Sinä aikana kaikkien neljän väestösuojan katto oli eristetty 20 sentin vaahtolasimurskekerroksella,” Juha Muukkonen kertoo.

Hän kertoo yllättyneensä myönteisesti siitä, että uudella tuotteella oli työmaan näkökulmasta pelkästään myönteisiä ominaisuuksia. Kierrätettävyyden lisäksi Muukkonen arvostaa vaahtolasimurskeen hyvää kantavuutta.

”Useimpia käyttökohteita ajatellen on iso etu, että vaahtolasimurskekerroksella on hyvä kantavuus. Se on silloin hyvä työskentelyalusta ja sen päälle voi valaa niin, ettei betonilaatan paksuus vaihtele alustan ‘kuohunnan’ takia,” hän pohtii.

Muukkosen käynnissä oleva kerrostalotyömaa koostuu kahdesta kerrostalosta, joista ensimmäinen valmistuu lokakuussa 2018 ja jälkimmäinen helmikuussa 2019.

”Näyttää ilmeiseltä, että tulen käyttämään Foamitia viimeksi valmistuvalla työmaalla enemmänkin. Tuotteella on etunsa, jotka tekevät sen erittäin soveltuvaksi sekä lämmöneristeenä että kiviainesta korvaavana täyttömateriaalina,” Muukkonen arvioi.

Lataa artikkeli (pdf-tiedosto)

Ota yhteyttä

Soita 050 432 5805 tai

Pyydä tarjous