Foamit keventää osaltaan Paraisten uusien ekotalojen hiilijalanjälkeä

Paraisten Kirkkosalmenrantaan rakennetaan parhaillaan uutta kylämäistä asuinaluetta, jonka asuinkiinteistöt perustuvat ympäristöllisesti kestävään ekotalokonseptiin. Noin 20 minuutin ajomatkan päähän Turusta sijaitsevaan As Oy Paraisten Aurinkokaareen tulee korkeatasoisia puupientaloja, joiden rakentamisessa pyritään mahdollisimman alhaiseen energiantarpeeseen ja hiilijalanjälkeen. 

Asuinalueen ensimmäinen mallitalo valmistuu alkukesän aikana. Seitsemän noin 150 neliön pientaloa on tarkoitus saada valmiiksi alkuvuoteen 2023 mennessä.

Vaahtolasi vastaa vastuullisuuden vaatimuksiin

Uuden asuinalueen ideana on toimia esimerkkinä tulevaisuuden ekologisesta rakentamisesta hyödyntämällä jo nyt olemassa olevia turvallisia ja kestäviä ratkaisuja. Tiukkoihin ympäristövaatimuksiin vastataan muun muassa käyttämällä ekotalojen pohjatöissä soran sijaan kevennysaineena Foamit-vaahtolasimursketta.

Foamit sopiikin erinomaisesti ekologiseen kokonaisuuteen. Kierrätyslasista valmistetulla vaahtolasimurskeella on luokassaan pieni hiilijalanjälki, ja sitä voidaan käyttää joutsenmerkityissä taloissa. Savimaalle kohoavien ekotalojen rakentamisessa Foamitin etuja ovat myös sen ainutlaatuinen keveys ja hyvä kantavuus.

Foamit-vaahtolasimurske on monikäyttöinen kevennys- ja eristemateriaali, joka valmistetaan 99-prosenttisesti kierrätyslasista.

Lue lisää vaahtolasin käytöstä alapohjassa ja perustuksissa.

Ota yhteyttä

Soita 050 432 5805 tai

Pyydä tarjous